Kaldoaivin hikivaellus 2015 - osa 2/3

Osa 2: Sweat baby, sweat!

4. päivä - 19.8.2015

Heräsin aamulla kuumuuteen hieman ennen yhdeksää. Päivät olivat toistensa kopiota aamusään suhteen; taas lämpöä ja aurinkoa taivaan täydeltä. Voiko tällaista olla elokuun lopussa Utsjoella? Eikö nyt jossain vaiheessa pitäisi vähän sataa? Voiko näin hyvä tuuri jatkua, ja jos voi, kuinka pitkään? Muun muassa näitä elämää suurempia kysymyksiä pohdiskelin, kun lappasin naamaan puuroa ja marjakiisseliä. Koska tänään olisi vuorossa hieman pidempi kävely, teimme aamutoimet vähän tavallista reippaammin.

Maisema pohjoiseen Gávrulvađđalta.

Ensin suuntana oli Gávrulvađđan eteläinen laki, jonne nousu kävi nopeasti. Sieltä jatkoimme paahteessa kohti Meresvaijohkaa ja Bealljegašvađđaa. Etenemisvauhti oli melko nopea. Ennen jokea kävelimme kuolleen tunturikoivikon läpi. Maaruska alkoi tulla esiin, joten sinistä taivasta vasten punertavan aluskasvillisuuden kanssa kuolleet puurungot muodostivat hypnoottisen hienon näyn. Pitihän siitä kuva ottaa. Mieleen tuli mordor.

Henkinen mordor puolestaan koitti viimeistään siinä vaiheessa, kun joen ylityksen jälkeen alkoi nousu Bealljegašvađđalle. Olin jo moneen kertaan mielessäni (ja vähän ääneenkin) kironnut, kun maisema oli tylsähkö korkeuserojen puuttuessa. Tässä sitä nousua sitten saatiin, vaikkei kyse edes ollut kovin pahasta noususta. Liekö helle vai mikä, mutta ottipa voimille. Onneksi olimme saaneet hetki sitten hyvät vesitäydennykset joesta, telttapaikalla Gavruljavrista kun ei viitsinyt ottaa kuin pakolliset ruuanlaittovedet.

Hiki lensi. 

Tähän asti maasto oli ollut helppokulkuista, mutta Bealljegašvađđa otti miehestä mehuja irti huolella. Mutta laelle päästyä tuska ja ahdistus oli poissa! Aivan merkillistä, mutta laella ollessa tuntui taas kuin olisi ollut elämänsä kunnossa. Niin sanottu vaellusboogie oli taas löytynyt. (Vaellusboogie = tila jossa kaikki tuntuu sujuvan ja elämä on täydellistä; ei jatku yleensä kahta maastovuorokautta pidempään kerralla)

Välillä maisemaan osui muutamia poroja. Koivikko oli suurelta osin kuollut.

Alkavan maaruskan detaljeja.

Kuljimme lounaalle Bealljegasjärven itäpuolella olevien järvien väliselle purolle. Maisema kulkusuunnallamme ja pohjoisessa oli varsin mukiinmenevä. Tällä kertaa couscous-lounas alkoi kuitenkin tökkiä. Pitänee kehitellä uusia lounaskonsepteja tuleville vaelluksille…

Tsaarajärvi näkyvissä, vasemmalla takana Tsuomasvarri.

Matkaa tehtiin edelleen oikein komeassa säässä. Sitten se tapahtui. Joka ikisellä vaelluksella pääkopassa pärähtää jossain vaiheessa musat soimaan, pyytämättä ja yllättäen. Biisit vain vaihtelee, eikä aina käy hyvä tuuri. Tällä kertaa käyntiin lähti kunnon 70-luvun discomeininki, kun Chic:n ”Your Love is Cancelled” slap-bassoineen rykäisi käyntiin. Mikäs siinä rallatellessa.

Kuljimme Tsaarajärven eteläpään editse. Tsaarajärven takana kohosi Čuomasvarri, tai Tsuomasvarri (tai Tuomasvaara), Tuomaksen nimikkotunturi. Sinne olisi mentävä, mutta ei vielä tänään eikä huomenna. Ohjelmassa oli pienen puron ylitys ja sitten harjanteen yli kohti Tsaarajokea ja sen yli. Kaikki ylitykset olivat helppoja, mutta Tsaarajoen ympäristö oli melkoisen kosteaa. Sitten oli vuorossa seuraava via dolorosa. Matka Tsaarajoelta poroaidalle ja Sevetti-Pulmanki retkeilyreitin varteen ei ollut kuin 1,5 km, mutta koko matka pientä kosteikkoa ja kumparetta. Siis mahdollisimman pyttymäistä kulkumaastoa. Paskaa isolla Peellä. Aivan persiistä. Mutta minkäs teet, ei auta, itse tänne on oma hanuri hinattu kuljeskelemaan. Ei muuten jälkeäkään vaellusboogiesta enää.

Poroaita näkyvissä!

Lopulta poroaita portteineen tuli vastaan. Kohdalla oli vaelluksen käännekohta siinä mielessä, että tästä olisi voinut kääntyä kohti Pulmankia ja käppäillä sinne nopeammin. Jos portista menisi läpi, jokainen askel veisi vain kauemmas autolta. Tämän ”riskin” tiedostaen läksimme kuitenkin suunnilleen koilliseen, kohti Silisjohkaa. 

No, ei reitti ainakaan helpommaksi muuttunut, melkein heti alkoi rehellinen motivaatiojontka. Voi perkele! Lopulta matka joelle meni yllättävän nopeasti, joki oli vain hyvin piilossa harjanteen takana. 

Silisjohkaa laskevan auringon valossa.

Kuljimme joen lompolon pohjoispäähän, josta löytyi nätti koski ja kiva leiripaikka. Nuotiopohja oli valmiina, eli tässä on joku muukin joskus yöpynyt. Teltan alusta oli hieman muhkuinen, mutta eipä se liiemmin haitannut. Leiri pystytettiin hyvillä mielin, kerrankin osuttiin sattumalta nappiin leiripaikan valinnassa. Iltarusko kruunasi tilanteen. Kävin iltapesulla joessa, eli toivottavasti kukaan ei ollut ottamassa alajuoksulla talousvettä, se oli nyt peruuttamattomasti saastunut.

Illalla kuvattiin vielä koskea ja turinoitiin ruokaa laitellessa. Illan menu koostui tomaatti-mozzarella-pastasta kanajauhelihalla jatkettuna, avec porkkana & paprika. Kaikki tämä vielä parmesan-kuorrutteella ja basilikalla, mustapippurilla sekä timjamilla maustettuna. Oli muuten aivan törkeän hyvää. Oikeasti. Hyvä ruoka, parempi mieli -slogan pätee myös maastossa, vaikka yleensä ulkona mikä tahansa maistuu. Illan päätteeksi vielä jallukaakao (*) nassuun, sitten ei tarvinnut kauaa nukkumattia metsästää.

Eittämättä reissun paras leiripaikka.

5. päivä - 20.8.2015

Heräsin yöllä klo 4:20. Kurkistin ulos, jos vaikka olisi kannattanut käydä ampumassa kameralla muutama laaki. Ei kannattanut, taivas oli pilvessä. Joko nyt sääonni kääntyy? Ei huolta, aurinkoherätys toimi jälleen puoli yhdeksältä. Eilinen kävely tuntui vielä jaloissa, paikat olivat aika jumissa. Söimme aamupuurot ja metukkaleivät, jonka jälkeen kävimme hieman kuvaamassa Silisjohkaa ylävirtaan. Tuomas jäi vielä yläjuoksulle kuvaamaan, minä päätin kävellä jokea kahlaten takaisin teltalle. Vesi oli aika lämmintä. Sitähän voisi vaikka uida! Lompolon päädyssä oli hyvä nopeasti syventyvä kohta, johon pääsi rantakalliolta helposti. Hei hulinaa! Olipa mukava pulahtaa raikkaaseen veteen.

Itsensäpaljastaja, eiku....

Palailin uinnin jälkeen teltalle, paistattelin siinä päivää ja kuivattelin itseäni auringossa – munasillani tietysti – kun huomasin, että Tuomaksen timelapse-kamera oli viritetty kuvaamaan leiriä. Siinä sitten olin ties kuinka kauan paistatellut keltereisilläni kameran kuvatessa väsymättä veistoksellista ruumistani. Olisi pitänyt hankkia se "kameravalvonta" -kyltti teltalle! Olisi voinut tämäkin episodi jäädä tapahtumatta, mutta monet hyvät naurut tästä sai. Ajattelin ensin, etten kerro Tuomakselle, jotta sitten totuus paljastuisi, kun timelapseja katseltaisi… mutta en sitten malttanutkaan olla kertomatta. Hyvät naurut tästä saatiin.

Silisjohka (leiripaikka oli joen toisella puolella)

Lähdimme matkaan Silisjohkan yli itään. Maasto oli ok, kuljimme pari kilometriä, kunnes Gistappeljohka oli pakko ylittää sandaaleilla. Virta oli vuolas, mutta ylitys kuitenkin helppo. Viereisellä järvellä näkyi joutsenpari. Elukoita oli tullut bongattua nyt niin paljon, että aloin kirjoittamaan niitä ylös. Tässä listaa (täydennettynä lopuillakin havainnoilla):

-     kettu x2

-     myyriä

-     tunturihaukka (useita)

-     poroja (tästä ei varmaan kukaan ylläty)

-     sammakoita

-     hiiripöllö

-     riekkoja (älyttömästi)

-     kaloja (olipas tarkka määrittely)

-     useita eri pikkulintuja

-     joutsenia x2

-     fjällpipare

En muista, että näin laajalla skaalalla olisi yhdellä reissulla tullut eläimiä havainnoitua. Vätsärissä 2011 oli toisaalta sopuleita niin paljon, että vaikka lajeja oli vähemmän, lukumäärällisesti silloin näki elämää enemmän.

Lounaspaikan maisemia Gistappeljärvellä.

Maasto oli Tsaarajärven jälkeen muuttunut pannukakkumaisesta enemmän rikkonaisemmaksi. Pientä kumpareikkoa ja jontkaa oli alkanut ilmetä entistä enemmän. Idemmäs mennessä maastosta alkoi tulla Vätsärin maisemat mieleen: pientä lamparetta, isoja siirtolohkareita, isoa ja pienempää kivikkoa, lähes täysin puutonta. Jontkaa riitti, mutta ihan tappomeininkiä ei kuitenkaan.

Lounasta syötiin, tällä kertaa couscous maistui paremmalle. Olisiko sittenkin maustoskysymys? Nyt makua tarjosi tomaatti-vuohenjuusto -keitto (Blå band). Jatkoimme kulkua kohti Isokivennokkaa. Sinne ei ollut tarkoituskaan mennä, matka olisi käynyt liian pitkäksi, ottaen huomioon, että loittonimme koko ajan maalista. Mitä pidemmälle menimme, sitä enemmän motivaatiojontkaa tuli eteen. Täytyy olla idiootti, kun kulkee luonnon suunnittelemien reittien vastaisesti. Jääkauden sulamisjälkinä syntyneet jotkat olisi tietysti pitänyt kulkea jään liikkumissuuntaan, eli suunnilleen etelä-pohjoinen -akselilla. Urheasti uhmasimme luonnonmuotoja ja painoimme menemään.

Olimmeko sittenkin Vätsärissä?

Olimme suunnitelleet käydä kääntymässä pienellä kallioisella nyppylällä, jonka jälkeen tarkoitus oli kääntyä etelään kohti Sevetti-Pulmanki -reittiä. Tässä Vätsäri-simulaattorissa etäisyyksien arviointi oli kuitenkin vaikeampaa. Huilasimme hetken hauskalla kalliolaella. Jontkia pukerrettiin yhä ylemmäs, tavoitteena mainittu nyppylä. Nousu tuntui pitkältä, mutta länteen avautui komea maisema. Lopulta tavoite saavutettiin. HETKINEN!? Nyt kaikki ei täsmää. Karttaa tutkiessa näkemä ei mitenkään vastannut sitä pientä nyppylää, johon oli tähdätty. Ja niinhän siinä kävi. Olimme kavunneet noin 800 metrin päähän ohi tavoitteen, seuraavalle isommalle nyppylälle. Eipä tällaista pientä etäisyyttä siinä tohinassa huomattu… :D

Ei se ole niin justiinsa. 800 metriä sinne tänne...

Panoraamaa "huipulta" länsiluoteen suuntaan.

Hups. Tajusin, että alkuperäinen tavoitteemme oli ollut se pieni laki, jossa huilasimme kesken nousun. Sattuuhan näitä. Toki tämä isompi nyppylä oli paljon komeampi, myös Isokivennokka näkyi suhteellisen lähellä, mutta se sai nyt jäädä. Puhelin kuului huipuilla erinomaisesti.

Lasku kohti retkeilyreittiä oli paikoin todella veemäinen. Jontkaa riitti. Jontkaa ja jontkaa. Nyt sentään sai kulkea hetkittäin niiden suuntaisesti. Laavuvaaran satulassa vastaan kulki poro. Olimme selvästi poron polulla. Alueella kulkikin poropolkuja huomattavan paljon. Poropolut ovat siitä inhottavia, että niitä ei voi erottaa ihmisten kulkemista poluista, mutta poropolku voi päättyä yhtäkkiä kuin seinään. 

Vähän ennen retkeilyreitin polkua ohitimme laonneen kotakehikon. Paikalla oli vanhoja metsähallituksen tienviittoja (tyylistä päätellen) sekä tyhjiä lasisia viinapulloja. Vähän harmittaa, etten ottanut yhtä pulloa mukaan, ne näyttivät varsin vanhoilta. Tyylikkäitä ainakin. Ja olisi tullut samalla siivottua maastoa.

Laskevan auringon valossa havaitsimme edessä tunturikoivussa hiiripöllön. Onnistuimme molemmat saamaan siitä ihan kelpo kuvan, kunnes se lehahti tiehensä. Hieno lintu.

Polku tuli vastaan, nyt tampattaisiin tätä periaatteessa Pulmankiin asti. Polku oli aika vähän käytetyn näköinen, eikä siinä ollut pitkospuita kosteissakaan kohdissa. Todettiin, että ei taida olla kovin suosittu tämä retkeilyreitti, vaikka Metsähallitus sitä pitääkin yllä. Niin, ihmisiä ei ollut vieläkään nähty, tosin tähän asti oltiin kuljettu merkittyjen reittien ulkopuolella.

Alun perin olimme ajatelleet kulkea tänään aina Tsaarajärven tuvalle asti. Se ei kuitenkaan enää ollut realismia. Matkaa oli liian paljon. Koska vettä piti saada, mahdollisia leiripaikkoja piti katsoa Silisjohkan ja Gistappeljohkan risteyksen läheltä. Siihenkin matka tuntui pitkältä, eikä ihme, olihan energiaa käyty kuluttamassa jontkissa sekoilemalla.

Aurinko laski metsikön taakse Silisjohkan ja Gistappeljohkan risteyksessä.

Gistappeljohkassa on ilmeisesti ollut polun kohdalla aiemmin kahlausvaijeri, ainakin sen näköiset tolpat oli paikallaan joen molemmin puolin. Gistappeljohkasta pääsi niukin naukin kuivin jaloin, kulkureittiä kiveltä toiselle joutui tosissaan etsimään. Korkeamman veden aikaan ei onnistuisi kuivin jaloin. Silisjohka puolestaan oli helppo ylittää. Samalla eläinbongausluettelo täydentyi kahdella homo sapiensilla, joilla oli leiri Silisjohkan varressa. Jatkoimme muutaman sata metriä heidän ohitseen telttapaikkaa etsien. Hyväksyttävä telttapaikka löytyi, muttei kovin helposti.

Nopeasti teltta pystyyn ja illallista tulille. Tai siis trangialle. Meininki alkoi olla aika väsynyttä. Suunnittelimme seuraavan päivän reitin, polkua pitkin suoraan mutkittelematta Tsuomasjärvelle. Telttaa pystytettäessä koettiin taas päivän wtf- ja luontohetki samalla kertaa. Tunnistamaton lentävä esine (luultavimmin jonkinsortin lintu) nousi vähän matkan päässä kunnon äläkän saattelemana ilmaan, syöksyi kohti telttaa ja kaarsi sitten teltan kohdalla pois. Ehdin nähdä vain tumman siluetin tummaa taivasta vasten (nyt tosiaan oli pilvessä, vaikkei siis vieläkään ollut satanut), eikä voinut olla varma, oliko kyseessä haukka vai pöllö. Olennon pää näytti sen verran isolta, että veikkaisin pöllöä. Mutta mikään ihan pieni pöllö se ei ollut.

Jalat huusivat hoosiannaa. Uni ei kuitenkaan tullut helposti, vaikka väsytti ihan tautisesti. Tuomas käytti moottorisahaa vieressä, tai siltä se kuorsaus ainakin kuulosti. Sitten teltan läheltä alkoi kuulua epämääräistä mölinää. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä selvittämään mölinän alkuperää, mutta päätin, että kyseessä ovat riekot, joita oli lehahdellut notkelmista silloin tällöin lentoon. Siinä sitten vuoroin moottorisahaa ja riekkojen touhuja kuunnellessa odottelin unen tuloa.

Tarina jatkuu osassa 3/3.