Joulukuu ja tammikuu eivät olleet etelässä ollut parhaita mahdollisia. Vesikeliä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi, eikä kunnon talvea ole ollut kuin pariin otteeseen.
Joulukuulle osui muutama kaunis viikonloppu, jolloin pääsi rauhoittamaan mieltä ja kehoa Nuuksion maisemiin. Väkeä viikonloppuisin riittää, etenkin kun sää on hieno, mutta rauhaa löytyy, kun poikkeaa pääpoluilta sivuun. Onneksi Nuuksio on lähellä, sillä pienikin metsäkeikka rauhoittaa kummasti ja saa muut huolet pois päästä.
Tutustuin ensi kertaan Vähä-Haukkalammen luolaan, jonka edusta oli niin peilijäässä, ettei sisään kipuamisesta tullut mitään. Täytyy tulla uudestaan sulan maan aikaan, luola vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta.
Onneksi lämpötila oli nippa nappa pakkasen puolella, sillä puissa oli komeasti kuuraa, joka putoaisi pois heti, kun lämpö nousee yli nollan. Myös suosikkini Iso-Holma kalliorantoineen ei pettänyt tälläkään kertaa. Paikka tekee vaikutuksen, vaikka sää olisi utuinen.
 |
| Sininen hetki. |
Jouluna Keski-Suomessa revontulet hellivät yhtenä kirkkaana yönä. Lunta ei ollut juuri lainkaan, ja kunnon pyry tuli vasta seuraavana päivänä. Järven jää oli siten lumeton ja revontulet heijastuivat komeasti. Näytelmää kesti mukavasti noin tunnin ajan, ensimmäisen hiipumisen jälkeen taivaalle syttyi vielä entistä voimakkaampi tanssi.
Loppiaisen tienoilla lähdin perkaamaan tuttuja koskia, jossa olen taannoin kuvannut koskikaroja. Pariin vuoteen koskikara ei ole näillä koskilla enää talvehtinut, ja vedin nytkin vesiperän. Ei jälkeäkään koskikarasta. Harmin paikka.
Pakkanen oli lähellä kahtakymmentä astetta. Kuulas talvisää on ihanteellinen virtaavan veden kuvaamiseen. Kun koskikaraa ei näkynyt, ei tarvinnut kyttäillä kameran kanssa paikoillaan. Siispä kylmä ei päässyt kangistamaan. Ohjelma muuttui jalustan kanssa epätasaisessa maastossa härväämiseksi.
 |
| Loppiaisen puolikuu iltapäivän hämärässä. |
