Kameroiden kanssa telmiminen ja kuvaaminen on minulle olennainen osa vaellus- ja retkiharrastusta. Materiaalia kertyy reissuilta välillä liiankin kanssa, myös liikkuvaa kuvaa. En kuitenkaan ole kuvannut videota varsinaisesti siinä tarkoituksessa, että tekisin varsinaisia vaellusvideoita.
Syksyn 2022 Sarekin reissulla ajatus vaellusvideon tekemisestä alkoi kypsyä. Kyseisellä reissulla videokuvaus jäi vielä varsin vähäiseksi, osin siksi, että säät eivät oikein suosineet ja polviongelmien vuoksi piti paikoin keskittyä enemmän kävelyyn kuin harrastamiseen. Kevättalven 2023 hiihtovaelluksella materiaalia tuli kuvattua systemaattisemmin, ja vaellusvideokin tulikin väsättyä. Toki alkuun lyhyt versio, pidempi odottelee vielä leikkauspöydällä.
Koostan tähän postaukseen kuvaamani vaellusvideot. Määrä kasvanee ajan saatossa, sillä aion jatkossa panostaa entistä enemmän videokuvaukseen. Kuitenkin niin, että hommasta nauttii. Jos liian tosissaan tekee, hauskuus katoaa. Ja vanhoiltakin reissuilta materiaalia on sen verran, että videoita niistäkin saattanee ilmestyä pikku hiljaa. Tosin monelta vanhalta reissulta se perinteinen vaelluskertomuskin on vielä tekemättä... :)
Enkä ole hylkäämässä perinteisiä vaelluskertomuksia. Pitkät ja yksityiskohtaiset kirjoitukset runsaasti kuvitettuna ovat itselleni tärkeitä - niiden avulla pääsee palaamaan tunnelmiin ja saattaapa joku niistä joitakin vinkkejäkin löytää. Mutta video täydentää näitä mukavasti.
Karhujen yö vietettiin Karhu-Kuusamo Oy:n piilokojussa. Karhujen kuvausmahdollisuuksia tarjoavia yrityksiä on runsaasti itärajan tuntumassa, mutta päädyimme Kuusamoon pitkälti maantieteen vuoksi; Kuusamossa on vielä heinäkuun puolivälissä hyvin valoisa yö. Kuvaamista ei tarvinnut keskeyttää pimeyden vuoksi lainkaan.
Kamerat, akut ja muistikortit valmiina. Kuulapään sai kiinnittää tukevasti lankkuun. Kojussa oli myös hernepusseja kameran tukemiseen.
Useimmat petoeläinten kuvaamiseen tarkoitetut kojut sijaitsevat hyvin lähellä Venäjän rajaa. Niin myös tämä meidän käyttämämme koju. Linnuntietä siitä oli rajalle matkaa hyvin tarkkaan kaksi kilometriä. Koju ei kuitenkaan sijainnut rajavyöhykkeellä. Vaikutti siltä, että karhut tulivat rajan takaa, sillä oikeastaan kaikkien yksilöiden havaittiin saapuvan kuvausalueelle idän suunnasta.
Kaikkiruokaiselle karhulle maistui muun muassa lohenperkeet ja koiran kuivamuona.
Piilokojulle mentiin noin kello kuuden aikaan. Päivä oli lämmin, joten kojussa oli alkuun varsin hikiset oltavat. Illan kuluessa ja yöllä toki sisälläkin viileni, mutta alkuillan tunteina nestettä kului. Koju oli erittäin tilava ja siisti. Oikeastaan ei voisi puhua "kojusta", koska kyseessä oli itse asiassa kuvausta ja katselua varten tehty hirsimökki. Alueella oli myös pienempiä kojuja, mutta niihin ei olisi 7 hengen seurueemme mahtunut. Kojussa oli petipaikat ja kuivakäymälä. Kuvaussektori oli laaja: suo ja lampi näyttelivät pääosaa, Kuntivaara kohosi komeasti suon takana. Naapurikojuun tuli hieman meidän jälkeemme kaksi kuvaajaa.
Kuntivaara kohosi suon takana.
Jokaiselle kuvaajalle oli kätevästi kaksi kuvausaukkoa. Minulla oli toisessa aukossa 150-600 mm tele ja toisessa 70-200 mm tele (tarvittaessa 1,4x telejatkeen kera).
Illan valo osui suon reunaan hyvästä suunnasta. Tyylinäyte Perse-Arskasta noin 220 mm polttovälillä.
Kojusta sai kuvakulmia varsin laajalle sektorille. Enimmäkseen karhut olivat aika etäällä kojusta, mutta lähimmillään vain noin kymmenen metrin päässä. Tyypillinen kuvausetäisyys oli noin 30-50 metriä. Superteleobjektiivi ei siis ole mikään välttämättömyys. Suurin osa kuvistani tuli otettua 150-400 mm polttovälillä.
Karhut eivät juuri häiriintyneet kameran suljinäänistä. Kojussa toki piti olla hissukseen, mutta pienet äänet ja hiljainen keskustelu eivät ilmeisesti kuuluneet ulos tai sitten karhut olivat niin tottuneita. Tuntuikin siltä, että karhut tunsivat jossain määrin pelin hengen. Etenkin alkuillasta karhut hakivat evästä ja menivät syömään puiden tai puskien taakse. Tuntui, kun välillä olisi nähnyt niiden silmistä pienen ilkikurisen pilkahduksen, että "lällää, ettepäs saa kunnon kuvia". Mitä vähemmän syötävää oli jäljellä, sitä paremmille kuvauspaikoille karhut tulivat.
Perse-Arska haki perkeitä ja painui pusikkoon syömään.
Myöhemmin myös Söpönassu uskaltautui hakemaan syötävää; perkeitä riitti sillekin.
Karhujen määrä ylitti odotukset. Yhtäjaksoista liikennettä oli niin paljon, ettei eväitä tahtonut ehtiä syömään. Ei siis valittamista! Sää oli kuvauksen kannalta myös mainio, puolipilvinen ilta kirkastui yöksi, eli valoa riitti. Toki kameran herkkyyttä piti nostaa pimeimpinä hetkinä, eli noin klo 00-01 välillä reilusti (suurimillaan käytin arvoa ISO 10000), mutta missään vaiheessa kuvaamiseen ei tullut hämärän vuoksi taukoa.
Puolilta öin liikenne suolla hiljeni, mutta vain pieneksi hetkeksi. Työvälineet olivat tauolla kuvaajien evästellessä.
Naapurikojun kuvaajakaksikko oli kuvaamassa vain illan. He poistuivat puolen yön jälkeen. Kojulta oli parkkipaikalle noin 500 metrin kävely. Jotenkin olisi hirvittänyt ajatus lähteä kulkemaan yön hämärässä tätä matkaa karhujen sekaan. Koko yön kuvaus oli joka tapauksessa parempi valinta, sillä juuri aamuyöllä sain mielestäni parhaat kuvat.
Valkokaulus ohitti mutakylvystä nautiskelevan toisen karhun.
Aamuyön toimintaa.
Aamulla karhuja ei enää näkynyt, mutta kojun edessä lirot tarjosivat kuvattavaa. Lähdimme kojulta pois noin kello 07. Autolle palatessa kojulle vievällä tiellä näkyi karhun jälkiä pehmeässä hiekassa. Karhujen yötä seurannut päivä kului pitkien päiväunien merkeissä... eipä kojussa malttanut paljoa nukkua!
