keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Karhujen yö

Karhu. Suomen suurimmalla petoeläimellä on myyttinen maine. Kontio, otso, nalle, mesikämmen - kaikki nimiä karhulle. Karhu symboloi voimaa ja rohkeutta. Se on metsän kuningas.

Vain harva on kuitenkaan nähnyt karhua luonnossa. Karhu väistää ihmistä, joten pitää olla - näkökulmasta riippuen - huonoa tai hyvää tuuria, jos karhuun törmää vahingossa.



Heinäkuussa vietin yön karhujen kanssa Kuusamossa, Kuntivaaran maisemissa, itärajan tuntumassa. Etukäteen jännitti hieman. Ei niinkään karhun kohtaaminen - olihan paikkana karhujen kuvaamista varten rakennettu koju - vaan ylipäänsä ajatus siitä, että näkisin kohta näitä eläimiä niiden kotona, luonnossa.

Toki voidaan kyseenalaistaa, onko kojusta kuvaaminen "luonnontilaista", kun karhut tulevat syömään varta vasten niille vietyä ruokaa. Saivartelu tästä on sitten asia erikseen. Käytännössä petokuvausta ei tehdä ilman haaskoja tai ruokintaa, joten tällaiset pohdinnat ovat osaltaan tarpeettomia.

Heinäkuinen ilta oli lämmin. Hyttyset pörräsivät suon yllä. Linnut huutelivat, kotka kaarteli taivaalla, mikä aiheutti paikalla olleissa lokeissa levottomuutta. Metsän reuna oli liikkumaton. Läntisellä taivaalla oli tummia pilviä, mutta aurinko paistoi pilvien lomasta. Odottaminen oli jännittävintä.

Odottelua jatkui reilun tunnin. Sitten, hieman ennen kello kahdeksaa metsässä näkyi kookas, tumma hahmo. Karhu! Rauhallisesti, suorastaan arvokkaasti tämä otso asteli metsän hämystä kohti suoaukeaa. Varovasti karhu katseli ympärilleen ja nuuhki ilmaa. Tämä nalle ei ollut ihan pieni. Päinvastoin, se oli valtava. Pian se löysi ruoaksi vietyjä kalanperkeitä ja ryhtyi mutustelemaan niitä.

Katsekontaki karhuun nro 1. 

Siinä hetkessä oli jotain maagista, kun ensimmäisen kerran karhu katsoi suoraan kameraan. Vaikka välissä olikin monimutkainen teleobjektiivin linssijärjestelmä ja jokunen kymmenen metriä matkaa, katsekontaktin saaminen tuntui hienolta.

Ei aikaakaan, kun likipitäen samalta suunnalta näkyi lisää liikettä. Toinen karhu! Rauhallisesti tämä toinen tulokas asteli paikalle. Kameroiden sulkimet hakkasivat. Karhut ruokailivat rauhassa ja yllättävänkin sopuisasti. Ja karhuja saapui koko ajan lisää. Kun Karhuja seuraili pidempään, alkoi valtasuhteita hahmottaa. Toiset kiertelivät kauempaa ja jäivät odottamaan omaa vuoroaan. Oli kuitenkin hämmästyttävää, kuinka rauhallista paikalla oli, vaikka aluella oli parhaimmillaan viisikin karhua yhtä aikaa.

Perse-Arska ja Valkokaulus saaliinjaolla.
Karhut olivat myös selvästi erilaisia persoonallisuuksia. Heillä oli tietty hierarkia. Muutama kahnaus nähtiin, kun isompi ajoi pienemmän tiehensä. Varsinaista rähinää ei kuitenkaan ollut. Karhut olivat myös varsin hiljaisia. Pieniä puhinoita ja muutamaa murinaa lukuun ottamatta yö oli hiljainen - vain linnut lauloivat ja suo lotisi nallejen tassujen alla. Paikalla oli lokkiparvi ja lisäksi useita liroja suoheinikosta makupaloja etsimässä. Lirot hyppelivät aivan kojun tuntumassa, joten niitä oli hyvä kuvata karhuja odotellessa.

Merikotka seuraa puusta (kuvan vasemmassa ylänurkassa) ja lokit hieman lähempää, kun karhut ruokailevat suon laidassa. Kotkia oli kojun vieraskirjan mukaan joskus paikalla paljonkin, mutta nyt niitä ei näkynyt yhtä enempää.

Perse-Arska kömpii metsästä.


Kuvaamisen lomassa ei tullut pidettyä kirjaa siitä, kuinka monta karhuyksilöä paikalla kävi. Arvion mukaan yön aikana paikalla kävi 9-15 eri karhua. Muutama yksilö oli selkeästi tunnistettavissa. Nämä myös kävivät useampaan kertaan paikalla. Kaikkia yksilöitä ei kuitenkaan ehtinyt kuvaamisen tiimellyksessä tunnistaa. Tässä kuitenkin mieleenpainuvimmat:

"Perse-Arska"


Tämä vanha ja suurikokoinen karhu sai nimensä siitä, että sen turkki oli takapuolesta paikoin kulunut ja hankaantunut lähes paljaaksi. Nimi löytyi kojun vieraskirjasta, ja Perse-Arska olikin selvästi tunnistettavissa. Hän oli päällikkö, jonka ruokarauhaa ei tullut muiden häiritä. Perse-Arska sieti kuitenkin hyvin muita karhuja ympärillään.

Perse-Arska ilta-auringossa.


"Valkokaulus"


Kookas Valkokaulus oli paikalla ensimmäisten karhujen joukossa ja oli myös viimeisiä yöllä nähtyjä karhuja. Se näyttäytyi vielä aamun sarastaessa neljän aikoihin. Valkokauluksella oli kaulan ympärillä vaaleampaa karvaa, ikään kuin kaulaliinana. Valkokauluksen liikehdintä oli ison karhun kömpelöltä näyttävää tallustelua.

Valkokaulus lammen rannalla. Selässä oli karvaton kohta - lieneekö tappelun seurausta?


"Kojootti"


Tämä karhu oli "karhuperheen" pienin. "Pikku-Eero, liukas luikku", Seitsemää veljestä mukaillen. Kojootin ulkonäkö poikkesi kaikista muista nähdyistä karhuista. Se oli kapeakuonoinen, muita selvästi vaaleampi ja siroliikkeinen. Kojootti ei olisi pärjännyt karhujen kauneuskilpailuissa, ja siksi se sai osakseen muita vähemmän kameran räpsähdyksiä.

Kojootti suon reunassa.


"Lerppahuuli"


Tämä karhu viihtyi ehkä eniten alueella. Lerppahuuli oli keskikokoinen karhu, jonka alahuuli lerpatti silloinkin, kun suu oli kiinni.  Tästä johtuen näytti usein siltä, kuin karhu olisi hymyillyt.

Lerppahuuli tarkkailee ympäristöä.


"Söpönassu"


Tämä henkilökohtainen suosikkini vallotti sopusuhtaisella vartalollaan, tuuhealla turkillaan ja nallemaisen hellyttävillä kasvoillaan sydämeni. Söpönassu oli todennäköisesti edellisen vuoden pentu, sillä se oli selvästi pienempi kuin moni muu paikalla käynyt karhu. Söpönassu vältteli myös isompia karhuja.

Söpönassu vilkaisi kulkiessaan taivaalle.

~ ~ ~ * * * * * * * ~ ~ ~


Heinäkuinen yö on Kuusamossa valoisa. Karhut järjestivät ohjelmaa pitkälle yli puolen yön. Kaikkiaan "karhuliikenne" jatkui vilkkaasti noin viisi ja puoli tuntia yhteen menoon - vasta lähempänä kello kahta liikenteeseen tuli pidempi tauko. Illan lämmin ilma oli yöllä viilennyt, mutta taivas oli kirkas. Kamera oli räpsynyt vähintään kiitettävää tahtia:











Parin tunnin hiljaisuuden jälkeen alkoi taas tapahtua. Karhuja tuli paikalle harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Päivä alkoi hiljalleen valjelta. Viimeisen kerran kameran suljin räpsähti karhun vuoksi kello 04:45.

Mutta hieman ennen tätä viimeistä laukaisijan painallusta tapahtui yön ehkä hauskin episodi. Yksilöimättä jäänyt (siis nimetön) karhu oli uinut lammessa. Tämä karhu oli yksin paikalla, joten seurasimme tarkoin sen puuhia. Karhu kulki hitaasti suolla kohti metsän reunaa, äkisti se pyörähti pari kertaa ympäri, kyykkäsi hieman - ja valutti aimo kasan löysää paskaa. Onneksi oli kamera koko ajan valmiudessa. Tästä saatiin hyvät naurut.

Illan viimeinen kulkija turautti vielä kunnon paskat kuvaajien iloksi.


Yön kuvakimaraa videon mudossa: