En ole viime aikoina blogia juuri päivittänyt. Koska aikaa laajempien juttujen tekoon ei nyt liikoja ole, päätin perustaa blogille myös Instagram-tilin, jossa on helpompi ja nopeampi jakaa kuvia katseluun arkistojen kätköistä.
Instagramista settiä löytyy käyttäjänimellä @alluharrastaa. Tervetuloa seuraamaan!
Jaan IG:ssä pääasiassa vaellus- ja luontoaiheisia kuvia. Kuvissa on aiheena myös lintuja ja muitakin elukoita, joita on tullut kuvattua. Ja ehkä sinne saa myös hieman reaaliaikaisempaa materiaalia.
Yksi merkittävä syy blogin hiljaisuuteen on. Siihen liittyy alla oleva kuva-arvoitus viime talvelta. 10 pistettä oikeasta ratkaisusta.
Nykyään hiihtoon kuuluu lisävastus...
Kaikesta huolimatta Allu on päässyt tänäkin vuonna harrastamaan.
Eli: tulossa on tarinaa (ja kuvia) elokuisen vetisestä Vätsärin vaelluksesta ja heinäkuun Koillismaan karhuekskursiosta. Vielä tämän syksyn aikana! Tässä pari maistiaista tulevasta:
Lujapuolijärvi on kuulemma parasta Vätsäriä. Ehkä tosiaan hyvällä säällä.
Positiivisen kautta: vaelluksella vältettiin kesän 2018 helteet (ja eihän sitä vettäkään koko ajan satanut).
Heinäkuussa Kuusamon ja Suomussalmen nalleja kuvatessa kopissa oli puolestaan hikiset tunnelmat.
"Portrait of THE BEAR" 1/640s, f/8, ISO1000, 500mm
Tokihan jatkan myös vanhempien vaelluskertomuksien julkaisua. Niiden tekstit makaavat kuitenkin vielä reissuvihkoissa ja kuvat kovalevyjen kätköissä. On parempi, etten lupaile niiden osalta edes karkeaa aikataulua. Mutta mihinkäs tässä kiire on, valmiissa maailmassa.
Karhujen yö vietettiin Karhu-Kuusamo Oy:n piilokojussa. Karhujen kuvausmahdollisuuksia tarjoavia yrityksiä on runsaasti itärajan tuntumassa, mutta päädyimme Kuusamoon pitkälti maantieteen vuoksi; Kuusamossa on vielä heinäkuun puolivälissä hyvin valoisa yö. Kuvaamista ei tarvinnut keskeyttää pimeyden vuoksi lainkaan.
Kamerat, akut ja muistikortit valmiina. Kuulapään sai kiinnittää tukevasti lankkuun. Kojussa oli myös hernepusseja kameran tukemiseen.
Useimmat petoeläinten kuvaamiseen tarkoitetut kojut sijaitsevat hyvin lähellä Venäjän rajaa. Niin myös tämä meidän käyttämämme koju. Linnuntietä siitä oli rajalle matkaa hyvin tarkkaan kaksi kilometriä. Koju ei kuitenkaan sijainnut rajavyöhykkeellä. Vaikutti siltä, että karhut tulivat rajan takaa, sillä oikeastaan kaikkien yksilöiden havaittiin saapuvan kuvausalueelle idän suunnasta.
Kaikkiruokaiselle karhulle maistui muun muassa lohenperkeet ja koiran kuivamuona.
Piilokojulle mentiin noin kello kuuden aikaan. Päivä oli lämmin, joten kojussa oli alkuun varsin hikiset oltavat. Illan kuluessa ja yöllä toki sisälläkin viileni, mutta alkuillan tunteina nestettä kului. Koju oli erittäin tilava ja siisti. Oikeastaan ei voisi puhua "kojusta", koska kyseessä oli itse asiassa kuvausta ja katselua varten tehty hirsimökki. Alueella oli myös pienempiä kojuja, mutta niihin ei olisi 7 hengen seurueemme mahtunut. Kojussa oli petipaikat ja kuivakäymälä. Kuvaussektori oli laaja: suo ja lampi näyttelivät pääosaa, Kuntivaara kohosi komeasti suon takana. Naapurikojuun tuli hieman meidän jälkeemme kaksi kuvaajaa.
Kuntivaara kohosi suon takana.
Jokaiselle kuvaajalle oli kätevästi kaksi kuvausaukkoa. Minulla oli toisessa aukossa 150-600 mm tele ja toisessa 70-200 mm tele (tarvittaessa 1,4x telejatkeen kera).
Illan valo osui suon reunaan hyvästä suunnasta. Tyylinäyte Perse-Arskasta noin 220 mm polttovälillä.
Kojusta sai kuvakulmia varsin laajalle sektorille. Enimmäkseen karhut olivat aika etäällä kojusta, mutta lähimmillään vain noin kymmenen metrin päässä. Tyypillinen kuvausetäisyys oli noin 30-50 metriä. Superteleobjektiivi ei siis ole mikään välttämättömyys. Suurin osa kuvistani tuli otettua 150-400 mm polttovälillä.
Karhut eivät juuri häiriintyneet kameran suljinäänistä. Kojussa toki piti olla hissukseen, mutta pienet äänet ja hiljainen keskustelu eivät ilmeisesti kuuluneet ulos tai sitten karhut olivat niin tottuneita. Tuntuikin siltä, että karhut tunsivat jossain määrin pelin hengen. Etenkin alkuillasta karhut hakivat evästä ja menivät syömään puiden tai puskien taakse. Tuntui, kun välillä olisi nähnyt niiden silmistä pienen ilkikurisen pilkahduksen, että "lällää, ettepäs saa kunnon kuvia". Mitä vähemmän syötävää oli jäljellä, sitä paremmille kuvauspaikoille karhut tulivat.
Perse-Arska haki perkeitä ja painui pusikkoon syömään.
Myöhemmin myös Söpönassu uskaltautui hakemaan syötävää; perkeitä riitti sillekin.
Karhujen määrä ylitti odotukset. Yhtäjaksoista liikennettä oli niin paljon, ettei eväitä tahtonut ehtiä syömään. Ei siis valittamista! Sää oli kuvauksen kannalta myös mainio, puolipilvinen ilta kirkastui yöksi, eli valoa riitti. Toki kameran herkkyyttä piti nostaa pimeimpinä hetkinä, eli noin klo 00-01 välillä reilusti (suurimillaan käytin arvoa ISO 10000), mutta missään vaiheessa kuvaamiseen ei tullut hämärän vuoksi taukoa.
Puolilta öin liikenne suolla hiljeni, mutta vain pieneksi hetkeksi. Työvälineet olivat tauolla kuvaajien evästellessä.
Naapurikojun kuvaajakaksikko oli kuvaamassa vain illan. He poistuivat puolen yön jälkeen. Kojulta oli parkkipaikalle noin 500 metrin kävely. Jotenkin olisi hirvittänyt ajatus lähteä kulkemaan yön hämärässä tätä matkaa karhujen sekaan. Koko yön kuvaus oli joka tapauksessa parempi valinta, sillä juuri aamuyöllä sain mielestäni parhaat kuvat.
Valkokaulus ohitti mutakylvystä nautiskelevan toisen karhun.
Aamuyön toimintaa.
Aamulla karhuja ei enää näkynyt, mutta kojun edessä lirot tarjosivat kuvattavaa. Lähdimme kojulta pois noin kello 07. Autolle palatessa kojulle vievällä tiellä näkyi karhun jälkiä pehmeässä hiekassa. Karhujen yötä seurannut päivä kului pitkien päiväunien merkeissä... eipä kojussa malttanut paljoa nukkua!
Karhu. Suomen suurimmalla petoeläimellä on myyttinen maine. Kontio, otso, nalle, mesikämmen - kaikki nimiä karhulle. Karhu symboloi voimaa ja rohkeutta. Se on metsän kuningas.
Vain harva on kuitenkaan nähnyt karhua luonnossa. Karhu väistää ihmistä, joten pitää olla - näkökulmasta riippuen - huonoa tai hyvää tuuria, jos karhuun törmää vahingossa.
Heinäkuussa vietin yön karhujen kanssa Kuusamossa, Kuntivaaran maisemissa, itärajan tuntumassa. Etukäteen jännitti hieman. Ei niinkään karhun kohtaaminen - olihan paikkana karhujen kuvaamista varten rakennettu koju - vaan ylipäänsä ajatus siitä, että näkisin kohta näitä eläimiä niiden kotona, luonnossa.
Toki voidaan kyseenalaistaa, onko kojusta kuvaaminen "luonnontilaista", kun karhut tulevat syömään varta vasten niille vietyä ruokaa. Saivartelu tästä on sitten asia erikseen. Käytännössä petokuvausta ei tehdä ilman haaskoja tai ruokintaa, joten tällaiset pohdinnat ovat osaltaan tarpeettomia.
Heinäkuinen ilta oli lämmin. Hyttyset pörräsivät suon yllä. Linnut huutelivat, kotka kaarteli taivaalla, mikä aiheutti paikalla olleissa lokeissa levottomuutta. Metsän reuna oli liikkumaton. Läntisellä taivaalla oli tummia pilviä, mutta aurinko paistoi pilvien lomasta. Odottaminen oli jännittävintä.
Odottelua jatkui reilun tunnin. Sitten, hieman ennen kello kahdeksaa metsässä näkyi kookas, tumma hahmo. Karhu! Rauhallisesti, suorastaan arvokkaasti tämä otso asteli metsän hämystä kohti suoaukeaa. Varovasti karhu katseli ympärilleen ja nuuhki ilmaa. Tämä nalle ei ollut ihan pieni. Päinvastoin, se oli valtava. Pian se löysi ruoaksi vietyjä kalanperkeitä ja ryhtyi mutustelemaan niitä.
Katsekontaki karhuun nro 1.
Siinä hetkessä oli jotain maagista, kun ensimmäisen kerran karhu katsoi suoraan kameraan. Vaikka välissä olikin monimutkainen teleobjektiivin linssijärjestelmä ja jokunen kymmenen metriä matkaa, katsekontaktin saaminen tuntui hienolta.
Ei aikaakaan, kun likipitäen samalta suunnalta näkyi lisää liikettä. Toinen karhu! Rauhallisesti tämä toinen tulokas asteli paikalle. Kameroiden sulkimet hakkasivat. Karhut ruokailivat rauhassa ja yllättävänkin sopuisasti. Ja karhuja saapui koko ajan lisää. Kun Karhuja seuraili pidempään, alkoi valtasuhteita hahmottaa. Toiset kiertelivät kauempaa ja jäivät odottamaan omaa vuoroaan. Oli kuitenkin hämmästyttävää, kuinka rauhallista paikalla oli, vaikka aluella oli parhaimmillaan viisikin karhua yhtä aikaa.
Perse-Arska ja Valkokaulus saaliinjaolla.
Karhut olivat myös selvästi erilaisia persoonallisuuksia. Heillä oli tietty hierarkia. Muutama kahnaus nähtiin, kun isompi ajoi pienemmän tiehensä. Varsinaista rähinää ei kuitenkaan ollut. Karhut olivat myös varsin hiljaisia. Pieniä puhinoita ja muutamaa murinaa lukuun ottamatta yö oli hiljainen - vain linnut lauloivat ja suo lotisi nallejen tassujen alla. Paikalla oli lokkiparvi ja lisäksi useita liroja suoheinikosta makupaloja etsimässä. Lirot hyppelivät aivan kojun tuntumassa, joten niitä oli hyvä kuvata karhuja odotellessa.
Merikotka seuraa puusta (kuvan vasemmassa ylänurkassa) ja lokit hieman lähempää, kun karhut ruokailevat suon laidassa. Kotkia oli kojun vieraskirjan mukaan joskus paikalla paljonkin, mutta nyt niitä ei näkynyt yhtä enempää.
Perse-Arska kömpii metsästä.
Kuvaamisen lomassa ei tullut pidettyä kirjaa siitä, kuinka monta karhuyksilöä paikalla kävi. Arvion mukaan yön aikana paikalla kävi 9-15 eri karhua. Muutama yksilö oli selkeästi tunnistettavissa. Nämä myös kävivät useampaan kertaan paikalla. Kaikkia yksilöitä ei kuitenkaan ehtinyt kuvaamisen tiimellyksessä tunnistaa. Tässä kuitenkin mieleenpainuvimmat:
"Perse-Arska"
Tämä vanha ja suurikokoinen karhu sai nimensä siitä, että sen turkki oli takapuolesta paikoin kulunut ja hankaantunut lähes paljaaksi. Nimi löytyi kojun vieraskirjasta, ja Perse-Arska olikin selvästi tunnistettavissa. Hän oli päällikkö, jonka ruokarauhaa ei tullut muiden häiritä. Perse-Arska sieti kuitenkin hyvin muita karhuja ympärillään.
Perse-Arska ilta-auringossa.
"Valkokaulus"
Kookas Valkokaulus oli paikalla ensimmäisten karhujen joukossa ja oli myös viimeisiä yöllä nähtyjä karhuja. Se näyttäytyi vielä aamun sarastaessa neljän aikoihin. Valkokauluksella oli kaulan ympärillä vaaleampaa karvaa, ikään kuin kaulaliinana. Valkokauluksen liikehdintä oli ison karhun kömpelöltä näyttävää tallustelua.
Valkokaulus lammen rannalla. Selässä oli karvaton kohta - lieneekö tappelun seurausta?
"Kojootti"
Tämä karhu oli "karhuperheen" pienin. "Pikku-Eero, liukas luikku", Seitsemää veljestä mukaillen. Kojootin ulkonäkö poikkesi kaikista muista nähdyistä karhuista. Se oli kapeakuonoinen, muita selvästi vaaleampi ja siroliikkeinen. Kojootti ei olisi pärjännyt karhujen kauneuskilpailuissa, ja siksi se sai osakseen muita vähemmän kameran räpsähdyksiä.
Kojootti suon reunassa.
"Lerppahuuli"
Tämä karhu viihtyi ehkä eniten alueella. Lerppahuuli oli keskikokoinen karhu, jonka alahuuli lerpatti silloinkin, kun suu oli kiinni. Tästä johtuen näytti usein siltä, kuin karhu olisi hymyillyt.
Lerppahuuli tarkkailee ympäristöä.
"Söpönassu"
Tämä henkilökohtainen suosikkini vallotti sopusuhtaisella vartalollaan, tuuhealla turkillaan ja nallemaisen hellyttävillä kasvoillaan sydämeni. Söpönassu oli todennäköisesti edellisen vuoden pentu, sillä se oli selvästi pienempi kuin moni muu paikalla käynyt karhu. Söpönassu vältteli myös isompia karhuja.
Söpönassu vilkaisi kulkiessaan taivaalle.
~ ~ ~ * * * * * * * ~ ~ ~
Heinäkuinen yö on Kuusamossa valoisa. Karhut järjestivät ohjelmaa pitkälle yli puolen yön. Kaikkiaan "karhuliikenne" jatkui vilkkaasti noin viisi ja puoli tuntia yhteen menoon - vasta lähempänä kello kahta liikenteeseen tuli pidempi tauko. Illan lämmin ilma oli yöllä viilennyt, mutta taivas oli kirkas. Kamera oli räpsynyt vähintään kiitettävää tahtia:
Parin tunnin hiljaisuuden jälkeen alkoi taas tapahtua. Karhuja tuli paikalle harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Päivä alkoi hiljalleen valjelta. Viimeisen kerran kameran suljin räpsähti karhun vuoksi kello 04:45.
Mutta hieman ennen tätä viimeistä laukaisijan painallusta tapahtui yön ehkä hauskin episodi. Yksilöimättä jäänyt (siis nimetön) karhu oli uinut lammessa. Tämä karhu oli yksin paikalla, joten seurasimme tarkoin sen puuhia. Karhu kulki hitaasti suolla kohti metsän reunaa, äkisti se pyörähti pari kertaa ympäri, kyykkäsi hieman - ja valutti aimo kasan löysää paskaa. Onneksi oli kamera koko ajan valmiudessa. Tästä saatiin hyvät naurut.
Illan viimeinen kulkija turautti vielä kunnon paskat kuvaajien iloksi.
