Minisyysloma ja palelua Patvinsuolla

Syksy on mielestäni ehkäpä parasta retkeilyaikaa. Kirpeät aurinkoiset syyspäivät yhdistettynä ruskaan on oiva combo. Työ- ym. kiireistä johtuen syksy ei kuitenkaan ole käytännössä helpoin aika lähteä ainakaan pidemmälle vaellukselle. Siispä kun suuntasimme viettämään minisyyslomaa lokakuun 2015 alussa, sopi siihen lyhyen retken kohteeksi Patvinsuon kansallispuisto.

Lokakuun alkupuoli on myös siitä mukavaa aikaa, että metsät ja suot eivät ole enää täynnä öttiäisiä (ml. hirvikärpäset), joten maastossa on mukava olla. Vaikka en erityisen herkkä hirvikärpästen seuralle tai puremille olekaan, eivät ne silti saa sympatioitani millään tavalla. Hirvikärpästen oikeutusta pörrätä maan päällä en ole vielä pystynyt itselleni selittämään. Monilla inhottavillakin eläimillä on selkeä funktio tässä maailmassa, mutta hirvikärpästen osalta se on minulle vielä mysteeri. Ja onhan toki niin, että maastosta palatessa voisi viettää aikaansa muutenkin kun nyppimällä näitä veijareita pois omasta kehosta.

Koska etelästä on useimpiin hyviin retkikohteisiin, myös Patvinsuolle, pitkä matka, oli ensimmäinsenä vuorossa etappi mökille. Siinä sitten ajelun aikana radiossa kerrottiin, että yöllä olisi odotettavissa revontulia. Selvä, stop the press, suunnitelmat uusiksi. Saunan lämmittäminen unohtui heti mielestä, nyt olisi parempaa tekemistä.

Ohjelmassa olikin sitten upeimmat revontulet, joita muistan koskaan nähneeni. Näytös kesti pitkään, pari tuntia. Ja kävipä jopa niin, että revontulten ns. korona tuli kohdalle, eli revontulet säteilivät suoraan päältä joka suuntaan. Kuvat puhukoot puolestaan, vaikka ne eivät onnistuneetkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä kertaa tämä ei johtunut edes täysin omasta toheloinnista, vaan vikaa oli muuallakin (tästä täytyykin kirjoittaa oma juttunsa).

Uskomaton kokemus joka tapauksessa. Revontulten tanssi ja loimut vetävät vertoja paremmallekin ilotulitukselle. Aamulla puolestaan sai herätä erittäin kauniiseen kuulaaseen syyspäivään.

Seuraavana aamuna aikaisin oli lähtö ensin Joensuuhun, jossa täytyi ostaa evästä nassuun ja reppuun. Joensuusta ajoi vielä reilun tunnin retken alkupisteelle, Suomujärven rantaan Kurkilahden pysäköintipaikalle. Sää oli viileä ja pilvinen, ei mikään kaunein mahdollinen. Ei siis puhettakaan uimisesta sinänsä erittäin hienolla hiekkarannalla. Suomujärven kiertävä Suomunkierron reitti olisi siis ennemmin kesäkohde.

Patvinsuota Teretinniemen lintutornista nähtynä.

Suuntasimme kohti Teretinniemen lintutornia. Reitti oli hyväkuntoista polkua tai pääosin hyvässä kunnossa olevaa pitkosta. Tasaisella hyvällä polulla matkanteko on ripeää, vaikkei olisikaan kiire. Ajatus oli kulkea Patvinkierron reitti ja yöpyä joko Majaniemen tai Pirskanlammen telttailupaikalla. Heti polun alussa oli kuitenkin kyltti, jossa kerrottiin käynnissä olevasta ampumaharjoituksesta Puolustusvoimien harjoitusalueella kansallispuiston lounaispuolella. Patvinkierron reitti kulkisi jonkin matkaa Puolustusvoimien alueen läpi. Vaikka olikin perjantai, eikä ammuntaa todennäköisesti olisi enää (emmekä olisi ehtineet alueelle ennen lauantaita), tuntui paremmalta ajatukselta jättää kokeilu väliin.

Aurinko värjäsi suomaiseman kultaiseksi.

Pidimme lyhyen evästauon Teretin lintutornilla ja jatkoimme laavun ohi kohti Majaniemeä. Polku siirtyi avosuolta pian metsään, jossa oli paljon tuulenkaatoja. Puolukkaa näytti olevan runsaasti. Pääsin testaamaan viimeisintä hankintaa, GoProta tositoimissa. Timelapse-asetus päälle, ja kamera myös päälle, kirjaimellisesti. Siis headstrap paikalleen, eli vanne kiristämään päätä. Jännä, siitä tunteesta täällä luonnossa nimenomaan pitäisi päästä eroon (heh). joka tapauksessa, Teretinniemestä Majaniemeen noin kolmessakymmenessä sekunnissa, por favor. Katselustakin saa kyllä pään kipeäksi...

Majaniemen telttapaikka oli pienoinen pettymys. Alue on niukin naukin kansallispuiston ulkopuolella, joten metsä ympärillä oli hakattu kokonaan ehkä noin parikymmentä vuotta sitten. Puut ovat siis ohuita mäntyriukuja, eikä metsäympäristö ollut millään mittarilla viehättävä. Myöskään Koitereen ranta ei ole kovin kaunis, itse järvi kun on säännöstelty; veden syövyttämä rantatöyräs ei hivele silmiä. Hiekkapohja sentään näytti lupaavalta, mutta uimaan lokakuussa – how about no.

 

Pohdiskelimme reittisuunnitelmaa, ja päätimme kulkea takaisin yöksi Teretinniemeen. Takaisin autolle voisi kulkea sitten seuraavana päivänä fiiliksen mukaan eripituista reittiä. Hämärä alkoi jo laskeutua, kun saavuimme perille Teretin laavulle. Paikalla oli toinen pariskunta, jotka olivat pystyttäneet teltan. Alueella ei ole kovin montaa potentiaalista telttapaikkaa, joten päätimme majoittua laavuun. Se oli ollut alun perinkin tarkoitus.

Pakko kyllä todeta, että Teretinniemestä oli liian lyhyt matka parkkipaikalle. Jotenkin kävellessä tietoisuus siitä, että autolle kävelisi alle kahdessa tunnissa, jonka jälkeen voisi hurauttaa Joensuuhun, ottaa hotellihuone, käydä saunassa jne. houkutteli kovin paljon. Ei olisi kovin paljoa tarvinnut yllyttää, niin olisin ollut jo menossa. Mitään järkeä moisessa ei tietysti olisi ollut, mutta onko retkeilyssäkään aina… Leirin pitäisikin ilmeisesti olla vähintään puolen päivämatkan päässä autosta, jottei tällaisia ajatuksia tulisi.

Iltaruoan jälkeen oli mukava kellahtaa makuupussissa laavuun hiilloksen vielä rapistessa nuotiolla. Kello oli jo lähempänä puoltayötä ja minä puolinukuksissa, kun laavun takaa kuului ryminää. Kaksi yön sankaria saapui paikalle otsalamppujen valossa ja asettuivat taloksi. No mikäs siinä, kyllä laavuun neljä mahtui.

Heput olivat vaan lähteneet matkaan ilman minkäänlaista majoitetta, mitä hieman itsekseni kummastelin. Itse en uskaltaisi luottaa siihen, että laavuun, kotaan tms. mahtuu, etenkään viikonloppuna, kun kulkijoita on yleensä enemmän. Vaikka erämaassa pätee kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan ensimmäisenä tullut tekee tilaa myöhemmin tulleille, ei se tarkoita, että aiemmin tulleen pitäisi lähteä yön selkään. Mutta jokainen tyylillään.

Yö oli kylmä. Ainakin allekirjoittaneella. Tulipahan taas kerran todettua, ettei makuupussini ole kelvollinen yöpymisväline silloin, kun lämpötila laskee lähelle nollaa. Ennen seuraavaa muulle kuin kesälle ajoittuvaa yöretkeä on siis asioita makuupussikaupoilla.

Aamu sarastaa.

Leiri heräilee aamuun.

Kylmä yön jälkeen koitti puolipilvinen, oikein kaunis aamu. Kävin aamureippailulla parin sadan metrin päässä lintutornilla, jonka jälkeen puurot tulille. Puuron sekaan lisättiin puolukoita paikan päältä. Lähiruokaa nääs.

Jatkoimme matkaa takaisinpäin Olkkosen kierroksen kautta. Avosuolla käyneen kylmän viiman jälkeen kulku suojaisemmassa metsässä sopi hyvin. Pilvisyys lisääntyi ja vettä vihmoi muutaman tipan. Pientä Surkanvaaraa emme enää kiertäneet, vaan kurvasimme kohti Suomujärveä ja autoa.

Suomujärvi beach.

Paluumatkalla taas taktinen varikkopysähdys Joensuussa ja sitten asfaltti rullalle ja kohti mökin saunaa… tällä kertaa revontulet eivät sotkeneet suunnitelmaa. Seuraavana päivänä ennen paluuta etelään täytyi kuvata vielä hieman joutsenia, kun niitä kerran kohdalle osui.

Yhteenvetona todettakoon, että Patvinsuo osoittautui ”ihan ok” -kategorian kohteeksi. Tasaisuudesta plussaa (suolla ei ”yllättäen” ole korkeuseroja), minkä vuoksi etenemään pääsee nopeastikin. Toki paljon jäi näkemättäkin, ja jos joskus ehtii, Suomunjärven kierto kesäaikaan voisi olla mukava kokemus. 

Allu harrastaa

Hilirimpsis! Tervetuloa lukemaan blogiani, jonka perustaminen on eräänlainen uudenvuodenlupaus.

Nimensä mukaisesti tässä blogissa keskitytään harrastuksiin. Eräjormailuun ja yleiseen luonto/retkiharrastukseen liittyy läheisesti valokuvaus. Tai räpsiminen. Milloin mitenkin – välillä enemmän, välillä vähemmän tosissaan.

Tällaisissa olosuhteissa lupauksia syntyy - uudenvuodenyön kuutamo ja revontulet.

Ajatus blogin kirjoittamisesta syntyi joskus viime syksyn aikana. Minusta on ollut mukava lueskella muiden kirjoittamia vaellus/retkeilyaiheisia blogeja. Niistä on saanut ideoita ja vinkkejä omille reissuille – ja onpa niillä voinut jossain määrin lievittää reissukuumetta. Tosin joskus kuume on vain pahentunut.

Ajattelin, että onhan näitä omiakin vaelluksia kertynyt siinä määrin, että niistä voisi jotain kertoakin. On tietysti mukava, jos joku jaksaa näitä omia tarinoitani lueskella, mutta vielä mukavampaa on, jos joku voi saada vinkkejä tai ideoita näistä omista turinoista vastaavalla tavalla kuin olen itse toisten blogeista saanut.

Koska kamerarompetta kulkee reissuilla mukana kiitettävä määrä, vaelluskertomukseni tulevat olemaan runsaasti kuvitettuja. Toki aion tuupata esille myös muita juttuja, joita muistikortille tallentuu. Tai jos muuta tulee mieleen (ilman fingerpori-viittausta).

Luvassa on siis ainakin paljon vanhojen reissujen muistelua, sitä mukaa kun ehdin niistä kirjoitella ja tulkita vaelluspäiväkirjan paikoin erittäin epäselviä tuherruksia. Uutta toki sitä mukaa kun reissuja ja kerrottavaa tulee. Milloin kieli ja milloin räkä poskella. Ei muuta kun välkommen och stig ombord!

Kiilopään rinteillä syksyllä 2010.