Kajakkiretkellä Leivonmäellä

Koitti heinäkuun loppu armon vuonna 2016 ja lämmin kesäinen päivä. Heitimme kajakit auton katolle ja suuntasimme Leivonmäen kansallispuistoon melontaretkelle. Tarkoituksena oli tehdä reilumpi melontaretki, eli olla yksi yö reissussa. Aamulla tehtiin kajakkien koepakkaus, jonka tulos oli lupaava: kamppeet mahtuisivat hyvin kyytiin. Niinpä kurvasimme Harjulahden parkkipaikalle, josta on helppo lähteä liikkeelle vesille.

Kajakkimme ovat melontaseuralta käytettyinä ostetut Nova Navigatorit. Omat puutteensa niissä toki on, mutta pitihän ne ostaa, kun halvalla sai… Ja mökkikäytössä nämä ovat ihan riittävät, kun pääasiallinen käyttö tapahtuu pienehköissä järvivesistöissä.

Harjulahden uimarannalla oli väkeä, ihmekös tuo, kun päivä oli suorastaan helteinen. Pakkasimme kajakit. Ainoastaan makuualustat piti sijoittaa kannelle, kaikki muut kamppeet mahtuivat etu- ja takasäiliöihin. Tosin ”oikean” kameran jätin ottamatta mukaan, mikä myöhemmin harmitti melkoisesti.

Kajakkikaksoset ready to go!

Aukkopeitteitä ei ollut tarve laittaa paikoilleen, sillä lämpimän veden ja ilman aikaan aukkopeite aiheuttaa vain jalkojen ja persuksen turhaa hiostumista. Sitä paitsi pieni loiske vain vilvoittaisi. Eikä aallokkoa ollut tiedossa, sillä tuuli oli lähes tyyni.

Lähdimme melomaan noin kello kuusi. Komeassa auringonpaisteessa meloimme ensin Joutsniemen nokkaan, joka oli tuttu paikka. Tosin aiemmin sitä oli ihasteltu jäältä ja toisaalta kesäaikaan niemestä itsestään. Emme olleet varmoja Rutajärven Kirkkoselän ja Keskisenveden välisen joen melottavuudesta. Tämän vuoksi tuumailimme vaihtoehtoja, mutta päätimme lähteä heti kohti Kirkkoselkää ja katsoa, miten joesta pääsisi läpi.

Meloimme leppeässä myötätuulessa. Itään meloessa alkuillan kaunis auringonpaiste tuli selän takaa, joten olosuhteet olivat täydelliset. Rutajärvessä on paljon pieniä saaria, mikä tekee melomisesta miellyttävän vaihtelevaa. Suunnistamista se tosin saattaa haitata. Osuimme joelle kutakuinkin suoraan, ja bingo, väylä oli leveä. Tästä pääsee isommallakin venholla.

Joen jälkeen suuntasimme kutakuinkin suoraan kohti Halttusen laavua. Rutajärven saarissa on kaksi kansallispuiston alueeseen kuuluvaa Metsähallituksen ylläpitämää laavua. Matka laavulle oli joen suulta noin kilometri, joten kovin pitkään tähän etappiin ei mennyt.

Halttusen laituri

Laavu löytyi nopeasti. Rannassa oli laituri, jonka avulla rantautuminen oli helppoa. Söimme laavulla eväsleivät, mutta jatkoimme pian matkaa. Laavu oli Metsähallituksen ns. tyyppimallia, eli peruslaavu. Ihan kaunis paikka. Laavun vieraskirjan mukaan liikennettä laavulla ei kesäaikaan ollut kovin paljoa ollut.

Jatkoimme kiertämällä saaren pohjoispuolelta, jonka jälkeen meloimme vailla erityistä päämäärää etelää kohden. Kirkkoselkä on komea ja pienten saarten pirstoma. Oikein kaunis keskisuomalainen järvi. Pieniä saaria oli mukava kierrellä ja katsella. Monet niistä olivat todella kivisiä.

Saaripujottelua

Jatkoimme järven etelälaidalla käytyämme takaisin kohti pohjoista, tällä kertaa kohti Niinisaaren laavua. Tähän etappiin kuului erityisesti saaripujottelua. Aurinko alkoi pikku hiljaa painua mailleen, mutta ilma oli edelleen lämmin. Ennen Niinisaareen rantautumista huomasimme kauniin kallioisen saaren ihan Niinisaaren vieressä. Ilta-aurinko paistoi kauniisti saaren rantakallioihin.

Rantauduimme Niinisaareen. Siellä oli lopulta samanlainen laituri kuin Halttusessa, mutta ei niin selkeästi näkyvissä. Teimme laavulla nuotion ja paistelimme makkarat. Siinä makkaran paiston lomassa tajusin, että hemmetti soikoon, aterimet olivat jääneet pakkaamatta! Mukana olisi kyllä nokipannua ja risukeitintä kattiloineen, mutta ei ainuttakaan aterinta! Kaikkea sitä pitääkin toheloida. Tämä olisi paha moka, todella paha.

Jotenkin aterimet olivat totaalisesti unohtuneet pakkaamisessa. Pakkauslistaa pitäisi näemmä käyttää lyhyilläkin retkillä… Ei auttanut voivottelu. Vaihtoehtoina oli olla luova tai meloa takaisin autolle. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon ja niinpä ryhdyin veistohommiin. Polttopuusta piti lusikka syntymän. Sitä sitten veistelin, ja lopputulos ei silmiä hivellyt, mutta josko sillä pärjäisi.

Siirryimme viereiseen saareen ihailemaan auringonlaskua. Maisema taivaan väreineen oli lyhyesti sanoen aivan mahtava. 

Parasta. Just nyt.

No, nyt se hieman harmitti, että oikea kamera oli jäänyt kotiin ja jouduin kuvaamaan puhelimella. Toisaalta, valmis panoraamasovellus on varsin näppärä. Ja oli mukana toki vanha kunnon Canon G12.

Kävimme myös uimassa. Vesi oli tosi lämmintä! Ranta oli vain niin kivinen, että uimaan piti mennä äärimmäisen varovasti. Pulahdus teki hyvää. Tosin hyttyset alkoivat löytää apajille, joten kauaa ei viitsinyt keltereisillään uinnin jälkeen kuivatella.

Uinnin jälkeen ryhdyimme kokkauspuuhiin. Ruoka laitettiin risukeittimellä, joka perustuu Ikean aterintelineen uusiokäyttöön. Idea ei ole originelli, näitä näkee risukeitinkäytössä paljon. Mutta pientä hienosäätöä tämä oma versio kaipaa, sillä etenkään täytenä se ei pala kunnolla. Lisäksi kylmää vettä täynnä oleva kattila hikoilee turhan paljon palotilaan. Tuotekehitys on siis vielä kesken.

Tee-se-itse -risukeitin.

Ruoaksi tehtiin valmispasta-ateria lisättynä kuivatulla porkkanalla ja paprikalla. Jauhelihaakin oli kuivattuna mukana, mutta koska nälkä ei ollut niin kova, jätimme sen pois. Mutta mikä parasta – itsetehty kauha toimi aterinkäytössä riittävän hyvin!

Yö oli lämmin. Auringonnousun katselusta ei tullut mitään, sillä uni voitti. Ylösnousemus tapahtui kahdeksalta. Ulkona nukkuminen on kyllä ihan parasta. Siirsimme kamppeemme kallioisen saaren itärannalle aurinkoon. Aamu oli komea. Päivästä tulisi vähintään yhtä lämmin kuin edellisestä päivästä. Keittelimme puurot ja kaffet. Sitten oli vuorossa aamu-uinti.

Ei joka aamu syödä näin komeissa maisemissa...

Itärannalta löytyi kohtuullisen tasainen kallion kohta, josta pääsi helpommin uimaan. Siinä pulikoinnin lomassa saaren takaa alkoi kuulua tasainen prutkutus. Kas, venehän se sieltä oli tulossa! Eipä sieltä vedestä sitten häveliäinä kansalaisina viitsitty nousta, joten odottelimme, että vene tuli niemen takaa ja meni ohitsemme.  Vesi oli lämmintä, joten mikäs siinä vedessä oli ollessa.

Uinnin jälkeen köllöttelimme rantakalliolla, otimme aurinkoa ja luimme lehtiä. Kello 11 aikoihin pakkasimme kajakit taas retkikuntoon ja lähdimme melomaan. Tuuli kävi länsilounaasta, joten vastatuulta oli luvassa. Tuuli ei ollut kovin voimakas, mutta Navigatoreiden ohjattavuus tietynlaiseen vinoon tuuleen on heikohko.

Teimme ensin lenkin itään ja sitten suuntasimme länteen Syyssaaren pohjoispuolelle. Sieltä käännyimme etelään. Sää oli edelleen upea, mutta taivaalla oli jonkin verran myös pilviä. Tuuli kävi sen verran, että kuuma ei ollut. Saaripujottelun myötä etenimme nopeahkosti kohti välijokea. Sitä meloessa edestä kuului kurjen huuto, tai oikeammin rääkäisy. Meloin rauhakseen eteenpäin, ja pian edessä olevasta ruovikosta nousi kurkipari rääkyen ilmaan. Kurjen huuto ei tosiaan ole kauneinta kuunneltavaa.

Välijoen jälkeen meloimme Tyllinsaaren pohjoispuolelta kohti Joutsniemen kannasta. Ennen Tyllinsaarta vastaan tuli yksinäinen meloja. Joutsniemen harjun ranta on vesiltä katsoen komea. Meloimme rantaa pitkin takaisin Joutsniemen kärkeen, josta salmen läpi loppusuoralle kohti Harjunlahtea. Siellä sitten rantautuminen ja kamojen purku.

Leppoillen Joutsniemen harjun rannassa.

Rutajärvi ja Leivonmäen kansallispuisto antaisi mahdollisuuden pidempäänkin melontaretkeen. Nyt melonnalle tuli mittaan vähän yli 20 km, mutkien kera siis. Rutajärvi on erittäin hyvä melontakohde, ja Metsähallituksen rakenteita (tulipaikat ja laavut) löytyy mukavasti. Ainoa miinus oli Kirkkoselälle kuuluva liikenteen melu nelostieltä. Ei se varsinaisesti häirinnyt, muttei se toisaalta kuulu luontoon.

Kaiken kaikkiaan reissu oli kuitenkin 5/5.